Pallas Rakennus Päijät-Häme Oy
Kerintie 20, 15500 Lahti
”Kun hommiin ryhdytään, niin tehdään kerralla – ja kunnolla!”
Joonas Koivuluoma, aluepäällikkö
PALLAS RAKENNUS PÄIJÄT-HÄME palveluksessasi
Meillä on toiminnan ja tekemisen ytimessä vahva paikallistuntemus. Kokenut rakennusalan ammattilaistiimimme pystyy olemaan avuksi asiakkaallemme jo siinä vaiheessa, kun hänellä on vasta idea – me autamme tekemään siitä totta. Olemme aina lähellä, tavoitettavissa ja valmiina kuuntelemaan asiakastamme.
Me toimimme mutkattomasti ja ketterästi. Haluamme aidosti saada asioita laadukkaasti aikaan.
KATTAVAA OSAAMISTA
Asuntorakentamisen lisäksi Pallas Rakennus Päijät-Häme toimii myös muilla talorakentamisen osa-alueilla kuten liike-, toimisto- ja tuotantotilojen rakentamisessa sekä korjausrakentamisessa. Myös kiinteistöjen käyttötarkoituksen muutokset, kaavakehitys sekä kiinteistökehitykseen liittyvät muut tehtävät ovat vahvaa osaamisaluettamme. Viime aikojen keskeisiä kohteitamme ovat olleet mm. mm. Laatikkotehtaankadun opiskelija-asunnot sekä Kärkölän liikuntahalli.
Pallas Rakennus Päijät-Häme antaa ja lunastaa asiakkailleen saman lupauksen kuin koko valtakunnallinen Pallas-konserni: me kuuntelemme, palvelemme ja toteutamme.
VIELÄ FAKTAA LYHYESTI
Pallas Rakennus Päijät-Hämeen toimialuetta on Päijät-Häme, Kanta-Häme ja Kymenlaakso. Päätoimipaikkamme on Lahdessa.
Vuonna 2023 liikevaihtomme oli 5 miljoonaa euroa. Pallas Rakennus Päijät-Hämeen aluepäällikkönä toimii Joonas Koivuluoma.
Joonas Koivuluoma
Aluepäällikkö
Toiminta-alue
Päijät-Häme, Kanta-Häme, Kymenlaakso
Palvelumme
Asuntorakentaminen
Liike- ja toimitilarakentaminen
Korjausrakentaminen